Elämä täällä Saariston pääkaupungissa jatkuu tavalliseen tiiviiseen tahtiin. Viikot seuraa toisiaan, niin että ei enää muista oliko se viime vai edellis vai sitä edellis viikolla, kun tehtiin sitä ja sitä. Mutta mitä väliä, kuka menneitä muistelee (tai edes ehtii). Hetkeäkään ei kaduta, eihän!!

Aaro-poju on jo viikon verran ollut Kittilässä mummin ja papan kanssa. Täällä on tietysti kauhea ikävä, kun talo on niin hiljainen. Kuuleman mukaan on käyty markkinoilla. Ihan nastajuttu, koska kakarana ne Kittilän markkinat oli kesän kohokohtia ja kyllä harmitti vietävästi, jos ei sattunut sinne samaan aikaan. Päydät notkui jos jonkinlaista tavaraa ja markkinat kestikin monta päivää. Aaro siis pääsi elämänsä ensimmäistä kertaa Kittilän markkinoille. Voin kuvitella, että on poika ollut tohkeissaan. Hän oli myös saanut, kuulemma, hienon mönkijän. Tämän kuultuani, kauhuissani visioin pienen poikani ajelevan pitkin Kaukosen teitä ison mönkijän kanssa. Onneksi, aika nopeasti tuli selvennys, että kyse on poljettavasta mönkijästä. Huh!

Sääsket on kuulemma syöneet ihan kauheasti eli ulkona ei ole kovin mukava olla. Harmi! Lisäksi kylmäkin on ollut. Pipon ja hanskat olivat saaneet heti kättelyssä hankkia. Mutta tunturissa, siis Levillä ovat käyneet.

Ekaksi Aaro ei halunnnut puhua vanhempiensa kanssa puhelimessa lainkaan. Mutta sitten yhtenä aamuna tuli äitille puhelu. Nyt oli sitten Aaro puhelimessa. Sai poju jopa sanottua muutaman sanan. Tuntuu olevan aika vaikea hälle ymmärtää, että en nää häntä. Nyökyttely ei ihan riitä. Mutta kyllä tuli taas äiteelle kyynel (jos toinenkin) silmään.

Täällä etelässä on myös hampaat kalisseet. Ei ihan pipoa ole tarvinnut hakea päähän, mutta harvinaisen viileää on ollut. Kuivan alkukesän jälkeen ollaan saatu vettä lähes joka päivä. Enemmän tai vähemmän. Toisaalta kiva, toisaalta ärsyttävää. Talon maalausta se ainakin vähän haittaa tai aika paljonkin. Mutta vähän ollaan saatu aloitettua. Väri tulee olemaan nykyistä aikalailla keltaisempi (kartanon keltainen). Ensin se otti aika pahasti silmään, mutta luulenpa, että tämä väri on parempi kuin toi kulahtanut vanha väri. Otetaan kuvia kun työ etenee...

Tässä meitin omput nyt sit kypsyy. Ei kauheasti haitannut vaikka kovan leikkauksen saivat keväällä. Sitäkin olen ihmetellyt, että miten nuo ovat pölyttyneet, kun pörriäisiä ei kukinnan aikaan kauheasti näkynyt. Kaikissa neljässä puussa on kuitenkin omppuja tulossa.

Ensi viikolla siis maalataan taloa ja emäntä on liesussa koko viikon. Voi isäntä parkaa. Torstai-oltana lähdetään junalla kohti Rovaniemeä. Ja perjantaina sitten iloinen jälleennäkeminen Kittilän Kaukosessa. Isännyydelle tämä on myös eka reissu niin pohjoiseen. Eli jänskää tulee olemaan.