Tämä viikko on mennyt huisin nopeasti. Kauheasti en ole edes koneelle ehtinyt. Kiirettä riittääkin yli viikonlopun. Lauantaina on tuparit ja porukkaa on pyydetty tietysti tupa täyteen. Aaro menee ukille tällä kertaa. Millallekin on saatu hoitaja, joten saadaan olla melko rauhassa niiden kanssa. Sunnuntaina varmaan menee aikalailla lepäillessä. Vanhalle kämpälle täytyy tehdä keikka, että saadaan kellarista mun ulkokukat tänne (toivottavasti hengissä). Ulos ne saa varmaan melkein kaikki jo jättää, kun on tuota lämpöäkin luvassa.
<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />
Tämä viikko on ollut töissä vähän kurjaa, kun lunta on saatu lähes vai todellakin joka päivä. Jouduttiin tietysti risusavottaan, kun ei puistoissa ole mitään hommia. Nyt ollaan semmoisessa paikassa, kuin Minnen. Se on pieni lampi, joka on yhteydessä kyllä mereen. Ihan Bläsnäsin uimarannan vieressä. Kesäisin ihan kamala, kun kasvaa täyteen levää, ja nimenomaan sinilevää. Siellä niemen kärjessä on vanha umpeenkasvanut puutarha. Mielettömän kokoisia kirsikkapuita ja marjapuskia. Sitä on avattu nyt ja tulee varmasti hieno. Mielenkiintoinen paikka. Sieltä keräsin vähän kirsikanoksia. Omppupuun oksat alkavat jo lykkäämäään silmua ihan mukavasti. Toivottavasti myös nämä kirsikat tulevat nopeasti.
"Minnen"
Vanha korallikanukka
Viikon paras uutinen oli tietty toi vanhan asunnon myynti. Maanantaina tehdään siitä kaupat, joten huhtikuussa Söderholmien kiinteistösijoitusyhtiöllä ei ole kuin tämä yksi talo. Hyvä niin. Kallista puuhaa tää omistaminen on. Todella nopeasti menikin kaupaksi, koska katsoin papereista, että sopimus oli tehty 27. helmikuuta. Vau! En olisi ikinä kyllä uskonut. Hintakin oli ihan sitä luokkaa, kun ajateltiin. Eli ei mitenkään kauhean halpa. Markkinoiden normiluokkaa täällä. Luulisin.
Aarosta vielä sen verran, että olen tässä jonkun viikon, nyt kun vien hoitoon ja haen, ihmetellyt, kun poitsu hokee ”kato volvo”, joka risteyksessä ja kaupan pihalla. Niitä tosiaan on. Tyyppi tuntuu tunnistavan ko. automerkin todella hyvin. Paremmin kuin minä. Useimmiten tunnistus meinaan osuu ihan nappiin. Se ei voi enää olla pelkkää sattumaa. Ja kaikki Volvot tunnetaan, uudet ja vanhat. Isänsä on tietysti erityisen ylpeä tästä 2,5-vuotiaan huimasta taidosta. Ja onhan se aika tarkka poika, kun noin osaa. Naisena en vaan oikein ymmärrä, että mistä ihmeestä se voi ne aina tuntea. No, tässä kohtaa voi tietysti myös ”ylpeillä” sillä, että isänsä tunnistaa vanhemmat merkit auton käyntiäänestä. Tarkka korva siis hällä.
Kommentit