torstai, 20. marraskuu 2008

Muutetaan muutetaan

http://soderholmit.blogspot.com/

 

sunnuntai, 9. marraskuu 2008

Isänpäivä

2049234.jpg

Perinteiset isänpäivälahjat: Itsetehtykortti ja Agentsien cd-levy.

Lomaa olen tässä nyt vietellyt viikon päivät. Ensi viikolla on Aaron vuoro. Poitsu saa olla kokonaisen viikon äitin helmoissa. Luvassa luultavasti aikamoisia tappeluja mm. pukemisessa ja tottelevaisuudessa. Potallakäynti sentään alkaa jo jotenkin sujua. Isompi hätä tuottaa ongelmia enemmän. Ikävä kyllä.

Aaro käy edelleen tietenkin muskarissa ja liikkarissa. Hyvin niissä kait menee, vaikka epäilenpä, että tottelemisessa ja kuuntelemisessa on petraamisen varaa. Laulaminen taitaa näistä kahdesta olla mieluisampaa. Ainakin suu käy ihan koko ajan. Jos ei tule puhetta niin laulua ainakin. Tällä hetkellä lempparilaulu taitaa olla Kapteeni katsoi horisonttihin. Sen ehtii laulaa ainakin viisi kertaa matkalla kotoa hoitoon. Itse ei siis osaa sitä kokonaan, vaan meidän pitää laulaa se hänelle ja laulaa sitten mukana sen mitä osaa.

Mitäs tässä lomalla on tullut puuhattua. Jo ennen lomaa aloitin neulontaprojektin. Ensin isille kynsikkäät (jotka on jo kadonneet). Sitten yhdet perussukat, jotka meni myyntiin. Nyt on tulossa toiset vähän erilaiset sukat. Pajusta on väännetty yksi köynnöstuki, kranssin pohjia ja kynttiläpesä. Muuten olenkin lähinnä siivonnut ja touhunnut kaikkea pientä täällä kotona. Yrittänyt lähinnä olla stressamatta mistään (jep, vaikeaa on!!).

2049246.jpg

Kävin ekaa kertaa Raision Ikeassakin, uskomatonta, että tuommoisessa reissussa voi mennä koko päivä. Lompakon nyörit pysyi kuitenkin hyvin kiinni. Mukaan tarttui vain mukeja ja pari sähkökynttilä-jutskaa. Kuva toisesta löytyy täältä. Ihan vaan omaksi piristykseksi, vaikka isäntä heti ilmoitti, että olet sitten jouluvalot laittanut tohon ikkunaan ;).

Pikasilmäys akvaarioon, jossa levät on vallanneet aika paljon alaa, mutta vielä ei liikaa. Lamppu on siirretty ylös, joten hoitaminen on huomattavasti helpompaa ja varmaan levääkin vähemmän.

2049254.jpg

Asukkeina tällä hetkellä 4 kpl omenakotiloita, 10 neontetraa, 1 partamonni ja 2 mustaselkämonnia. Kasvit rehottaa. Viime viikolla niitä juuri nipsisin ja levittelin, joten eivät niin kovin pitkiä ole vielä.  Viime viikolla kävin Ruissalon kasvitieteellisessä akvaarionäyttelyssä, jonka järjesti Turun akvaarioystävät ry. Oikein mielenkiintoista. Sieltäkin olisi voinut ostella kaikenlaista, mutta ei sitten tehnyt mitään mieli. Eniten ehkä kiinnosti ne sukaravut, joita ei sitten myynnissä ollutkaan.

lauantai, 11. lokakuu 2008

Akvaarion rakennusta

Monen vuoden unelmoinnin jälkeen päätettiin toteuttaa akvaario meidän perheeseen. Ennen ei oikein ole ollut tilaakaan. Lisäksi saatiin akvaario ja lamppukin löytyi omasta takaa. Akvaario on aika pieni, 60-70 litraa ja lamppu hieman iso siihen. Ajatuksena olisi nostaa lamppu vähän ylemmäs, kattoon roikkumaan.

1976432.jpg 

Ostettiin soraa kaverilta. Vesi otettiin kaivosta ja olihan se melkoisen sameaa. Mutta aika nopeasti alkoi näyttää paremmalta. Seuraavana päivänä tuli eka kasvi ja suodatin. Siitä sitten alkoi "kypsytys".

Laitettiin vielä pihalta löydetyistä kivistä pieni rakennelma ja rikkinäisestä ruukusta piilopaikka kaloille. Jaoin ostamani kasvin aika moneen osaan, jotta olisi vähän enemmän vihreää.

 1976456.jpg

Torstaina lisäsin omalta pihalta  yhden kasvin akvaarioon. Kyseessä on tuikitavallinen suikeroalpi, joka löytyi erään harrastajan sivuilta. Onkin lähtenyt jo kasvamaan. Pelottaa oikein millainen rikkaruoho sieltä on tulossa.

1976732.jpg

Tänään sitten akvaarioliikkeestä lähti parin tärkeän tarvikkeen lisäksi viisi neontetraa ja yksi partamonni. Sekä tämä kasvi, luultavasti nimeltään viuhkalehti.

1976764.jpg

1976796.jpg

Ensin tetrat olivat vähän arkoja ja piiloutuivat ruukun alle. Mutta tunnissa tulivat esille ja olivatkin melkoisia linssiluteita.

1976819.jpg

Jopa niin linssiluteita, ettei partamonnista saanut tämän parempaa kuvaa.

1976825.jpg

Tässä siis akvaario tällä hetkellä.

sunnuntai, 28. syyskuu 2008

Syyskuun touhuja

Monenlaista on taas ehditty touhuta tässä syntymäpäivien jälkeen. Viikko sitten istutettiin Aaron kanssa narsissin sipuleita etupihan kukkapenkkiin.

1943552.jpg

Olen vääntänyt ihanista vaahteran lehdistä kransseja. Joita voi käydä ihailemassa täältä:

Marin kuvat

Aaro käy liikkarissa ja muskarissa ja tykkää molemmista, ehkä enemmän muskarista. Liikkarista tulee aina kotitehtäviä, mitä pitää tehdä kotona ja ne on olleet aika hauskoja. Täällä viikolla pitäisi tehdä vielä maja.

Aaro on oppinut jo aika hyvin käymään potalla ja myös pytty on alkanut kelpaamaan, kun joka paikassa ei pottaa aina ole. Viime viikolla käytiin esimerkiksi Turussa ja koko reissu sujui kastumatta. Kerrassaan loistavaa! Eilen sama juttu, kun oltiin Liedossa koko päivä, vaikka olinkin varautunut pyykkiin.

1943585.jpg

Tässä Riku yrittää opettaa Aaroa lämimään palloa maaliin, mutta ei tuo paljon kiinnostanut. Mikään muu ei tunnu oikein kiinnostavan Aaroa, kuin autot.

Neuvolassa käväistiin myös kun kolme vuotta kerran tuli täyteen. Olihan se Aaro tietysti kasvanut ihan kivasti, mutta lyhyt on ja nyt sitten puolen vuoden päästä käydään mittaamassa, ollaanko käyrällä edelleen. Viisi kertaa kaveri yritti päästä ulkopuolelle leikkimään, koska ei paljon tätin jutut kiinnostanut. Neuvolan odotushuoneessa on vielä pari hienoa polkutraktoria, jotka on aikas hienoja. Sen takia ei juuri haittaa, vaikka käydäänkin uudestaan puolenvuoden päästä. Pääseepä taas koklaamaan hienoja traktoreja.

Piirtämistä myös joudutaan aika paljon harjoittelemaan, kun kuvioiden piirtäminen ei tunnu olevan hallussa. Piirtämisestä onneksi tykätään.

Lammashoitovuorokin sattui muuten olemaan edellisviikolla. Laumassa alkaa olla vähän levotonta, kun lisääntymisvietti on noussut. Tosin enemmän vanhoilla leideillä kuin nuorilla herroilla. Ollaan myös päätetty jatkaa talvihoidossa Vanhalla Malmilla. Eli niiltä tiimoilta on tiedossa lisää juttua.

1943662.jpg

Tämä neiti me ollaan nimetty Lambiksi.

lauantai, 20. syyskuu 2008

Barack

Tämä on bongattu eräästä seuraamastani blogista (Sukoter), sieltä löytyy aina sulosointuja korville ja tällaista hauskaakin.

Joku on todella TAAS nähnyt vaivaa. Kysymys kuuluu TAAS: Eikö ihmisillä ole muuta elämää.

Sanoma on aika selkeä.